Puoliso selasi äsken, illalla, television ohjelmatarjontaa. Tuleehan sieltä, kaikenlaista, mutta ei mitään erityistä. Joku elokuva, mitä hän sanoi haluavansa katsoa millainen se on.
Joltain kanavalta tuli joku toinen elokuva:
- Tää on tää, mikä me katsottiin yks ilta, muistatko, säkin tykkäsit tästä.
- Aa... Joo, toi on nimi on hämärästi tuttu. Joo, nyt mä muistan ton nimen. *mietintää..* Mutta millainen elokuva se oli? Mulla ei ole MITÄÄN muistikuvaa siitä elokuvasta ei mitään.
- No siinä näytteli sejase..
- Ei sano mitään, kyllähän sä tiedät, ettei nimet ole koskaan sanoneet mulle mitään 😉 Mistä se kertoi, mitä siinä tapahtui?
Puoliso kertoi pätkän juonesta, sitten muistin mistä elokuvasta oikein olikaan kyse.
Mutta on turhauttavaa katsella elokuvia, tv-sarjoja, ylipäätään mitään. Lukea kirjoja. Kun ei muista niistä mitään enää seuraavana päivänä.
Kirjoista pidän kirjapäiväkirjaa, pitäisikö ruveta pitämään samanlaista elokuvista? Ja kohta varmaan puheluistakin, mitä puhuu ystävien kanssa?
Tai siirtyä takaisin kirjeenvaihtoon? Mutta siinäkin pitäisi ottaa kopio lähetetyistäkin kirjeistä, ettei kirjoita samoja asioita moneen kertaan. Kun jo puhuu samoja asioita aina uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Turhauttavaa.
- Otus Scops -
perjantai 21. syyskuuta 2018
torstai 20. syyskuuta 2018
Miksi en enää edes ajattele ajavani autoa?
Monikaan ei varmaan vietä sairautensa kanssa vuosipäivää, ei minkään sairauden eikä millään tavalla.
Enhän minäkään siitä päivästä mitään muista, en edes muistaisi päivämäärää, mutta olen niin moneen kertaan lukenut sairaskertomukset ja ne turhat b-lausunnot, joissa se päivämäärä on, joten se on kuin polttomerkki - missä se sitten onkin.
Tai niitä päivämääriä on oikeastaan kolme.
Ensimmäinen on se, josta en muista mitään, 23.7.2012. Siihen päättyi paljon.
Toinen on 11.8.2012. Silloin "heräsin". Se on ensimmäinen päivä, josta oikeasti muistan mitään. Sinä päivänä tajusin, että olen sairaalassa, Mutta jännää asiassa oli se, että en kyseenalaistanut asiaa. En kysynyt miksi, enkä ihmetellyt sitä. Se oli ihan luonnollista. En ihmetellyt sitä, en kysynyt miksi olin siellä en mitään. Se oli ihan normaalia. Olin siellä ja piste. Minulla kävi vieraita ja sekin oli normaalia.
Kolmas päivämäärä on 17.8.2012. Silloin pääsin kotiin.
Kun pääsin kotiin ja olin saanut kaikki paperit, sairaslomatodistusta myöten, muistan, että ajattelin "Tää on ihan ok, ei tässä mitään. Olen kotona sairasloman loppuun ja palaan sitten töihin. Ihan niin viimeksikin. Silloin kun se aivokasvain leikattiin"
Tässä vaan olen vieläkin. Sairaslomalla. Irtisanottuna. Kuuden vuoden jälkeen. Työsuhde päättyy vuoden lopussa.
Mikään edellä kirjoittamastani ei oikeastaan liity otsikkoon.
Menetin ajolupani tuona samana päivänä, 23.7.2012. Sinä päivänä, kun järki edes jollain tavalla palasi, tiesin, etten enää ikinä tule ajamaan autoa. En enää ikinä USKALTAISI ajaa autoa. En vaikka lääkäri sanoisi, että nyt kun kohtauksia ei enää ole ollut xx vuoteen ja lääkkeet tuntuvat toimivan, voit taas ajaa autoa, en silti uskaltaisi ajaa autoa.
Rakastan elämää niin paljon, etten halua ottaa riskiä. Rakastan läheisiäni niin paljon, etten halua ottaa riskiä. En halua tuottaa tuskaa läheisilleni, ottamalla sellaista riskiä jonka voin välttää.
Miltä mahtaa tuntua tästä ihmisestä? "Hienoa, se ei ollutkaan minun syyni, että ne kaksi ihmistä kuoli, se olikin epilepsiakohtauksen syytä. Kymmeneen vuoteen ei ollut kohtauksia ja nyt yhtäkkiä joku laukaisi kohtauksen, mutta ei se ollut onneksi minun vikani, että ne ihmiset kuoli. Huh. Nyt voin nukkua taas yöni rauhassa."
En IKIPÄIVÄNÄ voisi tuollaisen tapauksen jälkeen nukkua yötäni rauhassa. Minulla on kuitenkin tieto, että jonain päivänä se voi taas tulla, ihan yhtä lailla kuin se ensimmäinen kohtauskin, kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Erona ainoastaan se, että silloin kun sain sen ensimmäisen kohtauksen, olin juuri ollut terveystarkastuksessa ja ainoa mikä vika musta löydettiin oli refluksitauti.
Nyt tiedän, että minulla on epilepsia.
Minusta siinä melkoinen ero.
tiistai 4. syyskuuta 2018
Jos saat jotain hyvää, onko aina vastassa myös jotain pa...aa?
Viime päivityksestä kulunut taas kaksi kuukautta. Ei vaan saa sanoja "paperille" vaikka kuinka yrittäisi, ei näitä ajatuksia. Olen yrittänyt, monta kertaa, mutta jossain kohtaa se aina tökkäsee. Olen kokeillut ihan oikeatakin kynää ja paperia ajatusten purkamiseen, mutta ei siitäkään tule mitään.
Vaikka joistain raivokkaista päivityksistä ei sitä kuvaa ehkä saakaan, olen edelleenkin se sama vanha "ärsyttävä" minä, joka etsin auringonpaistetta ja sen positiivisen puolen kaikesta, siitä pa...skastakin.
Vaikka tuntuukin, että aina kun jossain joku ovi tuntuu raottuvan, joku toinen ovi paiskataan vieressä kiinni sellaisella voimalla, että korvat soi monta tuntia sen jälkeen.
Viimeksi kerroin, että eläkehakemus hylättiin. En pysy laskuissa enää mukana. Muuta kuin siinä, että kun järjestelin papereita, mulla on tällä hetkellä 16 B-lausuntoa, joissa todetaan, että olen työkyvytön.
Työterveyslääkäri, jolla tänään kävin valittamassa selkääni, totesi, että on se kumma, ettet sä jo saa sitä eläkettä, sullahan on täällä varmaan 700 lääkärinlausuntoa! Otin sen myötätunnon osoituksena ja siksi hän sen varmasti tarkoittikin.
Kerroin myös, että käytiin Kelassa. Plussaa sieltä: sain sairauspäivärahan, mutta luulen siihen vaikuttaneen sen, että sinne oli mennyt psykiatrin lausunto. Sen piti tulla mulle, mutta sihteeri oli vahingossa laittanut sen Kelaan. No, ei sen väliä, jos siitä oli tuloksena tuo.
Asumistukea emme sen sijaan saaneet. Johtuu varmaan siitä, kun lyhennämme lainaa niin vähän kuussa - kun ei ole varaa isompaan lyhennykseen. Sitähän ne ei vaan ymmärrä.
Työnantaja päätti kuuden vuoden sairaslomalla oloni jälkeen lopettaa työsuhteeni. Mut on irtisanottu 28.6. ja työsuhde päättyy 6 kk:n irtisanomisajan päätyttyä eli 28.12.2018. Kiitos ja näkemiin. No olihan tämä odotettavissa ja ihme, ettei työsuhdetta ole purettu jo aikaa sitten, kun ei heillä ole tarjota mulle työkykyäni vastaavaa työtä.
Vaan kaksi kuukautta tässä olen odottanut, paljonko tulen saamaan loppupalkkaa - eli kaikki mulle kuuluvat lomapalkat, ne jotka on silloin aikanaan jääneet maksamatta. Tarvitsen niille veroprosentin ja niiden summa vaikuttanee myös eläkkeen veroprosenttiin. En halua maksaa mätkyjä ensi syksynä.
Sain yhden laskelman, jossa oli joku miinusrivi. Oli oma shownsa, että sain kiinni ihmisen joka osasi sanoa, ettei hän kyllä osaa sanoa mikä se miinusrivi oikein on, mutta hän laittaa selvityspyynnön eteenpäin! Voi pyhä yksinkertaisuus!!!
Sitten sain sähköpostin, jossa luki ".... koska olet itse irtisanoutunut, maksetut blaa blaa blaa peritään takaisin". Mitäh??? Itse irtisanoutunut?? Vastasin ko. hlölle, että tarkistaisitko miten asianlaita oikein on, ja saisinko uuden oikean laskelman NOPEASTI, en ole itse irtisanoutunut vaan työsuhteeni on purettu työnantajan toimesta.
En saanut vastausta sähköpostiini ennen kuin työsuojeluvaltuutettu pyynnöstäni otti ko. hlöön yhteyttä ja pyysi selvittämään asiaa. Senkin jälkeen on mennyt vielä kolmatta viikkoa - nyt laskelman pitäisi olla matkalla, ykköspostissa. Saa nähdä, onko se sellainen kuin pyysin...
Pää alkaa hajota, ihan oikeasti. A-noppi joutui sairaalaan: veritulppa aivorungossa. Onneksi ei kovin paha, nyt muutaman viikon sairaalassa/kuntoutussairaalassa olon jälkeen on palaamassa, ehkä, kotiin kun tarvittavat muutokset saadaan tehtyä (pieni omakotitalo).
Mutta puolison pää alkaa myös hajota - alan olla tosi huolissani hänestä. Onneksi itselläni on hoitosuhde tuonne sairaalan psyk. puolelle ja juuri tänään sovittiin, että sitä jatketaan - voin käydä siellä purkamassa omia ajatuksia eikä tarvia kaikkea kaataa ystävien ja puolison harteille.
Hoitajalta sain myös yhteystiedot mihin puoliso voi ottaa yhteyttä ja pyytää apua itselleen - jonkun kenen niskaan hän voi kaataa kaiken sen mikä päässä pyörii ja ahistaa.
Meillä on kesämökki, jossa kävi varkaita kaksi vuotta sitten. Ikkunoihin on laitettu vanerit. Emme ole käyneet siellä sen jälkeen. Pari viikkoa sitten puoliso sanoi, ettei hän halua mennä sinne, häntä ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, ihan fyysisesti. Samoin kaupassa käynti, ihan niin kuin muakin.
Mutta kyllä asiat varmasti taas järjestyy...
Vuoden vaihteen jälkeen taas neurologille, uusi eläkehakemus menemään. Neurologi oli tosi vihainen, kun kävin siellä: jo on kumma, ettei se hakemus mene läpi, kun ei kerta kaikkiaan ole työkykyinen niin ei ole.
Nyt on takki tyhjä, kaikki on purettu pois mielestä. Ehkä tällä jaksan hetken.
Ja on, on hyviäkin asioita tapahtunut, ei elämä pelkkää synkkää ja kurjaa ole 😊😍 On onneksi ystäviä jotka kantaa hyvinä ja huonoina päivinä.
Ihania syyspäiviä sinulle 💗💖
- Otus Scops -
Vaikka joistain raivokkaista päivityksistä ei sitä kuvaa ehkä saakaan, olen edelleenkin se sama vanha "ärsyttävä" minä, joka etsin auringonpaistetta ja sen positiivisen puolen kaikesta, siitä pa...skastakin.
Vaikka tuntuukin, että aina kun jossain joku ovi tuntuu raottuvan, joku toinen ovi paiskataan vieressä kiinni sellaisella voimalla, että korvat soi monta tuntia sen jälkeen.
Viimeksi kerroin, että eläkehakemus hylättiin. En pysy laskuissa enää mukana. Muuta kuin siinä, että kun järjestelin papereita, mulla on tällä hetkellä 16 B-lausuntoa, joissa todetaan, että olen työkyvytön.
Työterveyslääkäri, jolla tänään kävin valittamassa selkääni, totesi, että on se kumma, ettet sä jo saa sitä eläkettä, sullahan on täällä varmaan 700 lääkärinlausuntoa! Otin sen myötätunnon osoituksena ja siksi hän sen varmasti tarkoittikin.
Kerroin myös, että käytiin Kelassa. Plussaa sieltä: sain sairauspäivärahan, mutta luulen siihen vaikuttaneen sen, että sinne oli mennyt psykiatrin lausunto. Sen piti tulla mulle, mutta sihteeri oli vahingossa laittanut sen Kelaan. No, ei sen väliä, jos siitä oli tuloksena tuo.
Asumistukea emme sen sijaan saaneet. Johtuu varmaan siitä, kun lyhennämme lainaa niin vähän kuussa - kun ei ole varaa isompaan lyhennykseen. Sitähän ne ei vaan ymmärrä.
Työnantaja päätti kuuden vuoden sairaslomalla oloni jälkeen lopettaa työsuhteeni. Mut on irtisanottu 28.6. ja työsuhde päättyy 6 kk:n irtisanomisajan päätyttyä eli 28.12.2018. Kiitos ja näkemiin. No olihan tämä odotettavissa ja ihme, ettei työsuhdetta ole purettu jo aikaa sitten, kun ei heillä ole tarjota mulle työkykyäni vastaavaa työtä.
Vaan kaksi kuukautta tässä olen odottanut, paljonko tulen saamaan loppupalkkaa - eli kaikki mulle kuuluvat lomapalkat, ne jotka on silloin aikanaan jääneet maksamatta. Tarvitsen niille veroprosentin ja niiden summa vaikuttanee myös eläkkeen veroprosenttiin. En halua maksaa mätkyjä ensi syksynä.
Sain yhden laskelman, jossa oli joku miinusrivi. Oli oma shownsa, että sain kiinni ihmisen joka osasi sanoa, ettei hän kyllä osaa sanoa mikä se miinusrivi oikein on, mutta hän laittaa selvityspyynnön eteenpäin! Voi pyhä yksinkertaisuus!!!
Sitten sain sähköpostin, jossa luki ".... koska olet itse irtisanoutunut, maksetut blaa blaa blaa peritään takaisin". Mitäh??? Itse irtisanoutunut?? Vastasin ko. hlölle, että tarkistaisitko miten asianlaita oikein on, ja saisinko uuden oikean laskelman NOPEASTI, en ole itse irtisanoutunut vaan työsuhteeni on purettu työnantajan toimesta.
En saanut vastausta sähköpostiini ennen kuin työsuojeluvaltuutettu pyynnöstäni otti ko. hlöön yhteyttä ja pyysi selvittämään asiaa. Senkin jälkeen on mennyt vielä kolmatta viikkoa - nyt laskelman pitäisi olla matkalla, ykköspostissa. Saa nähdä, onko se sellainen kuin pyysin...
Pää alkaa hajota, ihan oikeasti. A-noppi joutui sairaalaan: veritulppa aivorungossa. Onneksi ei kovin paha, nyt muutaman viikon sairaalassa/kuntoutussairaalassa olon jälkeen on palaamassa, ehkä, kotiin kun tarvittavat muutokset saadaan tehtyä (pieni omakotitalo).
Mutta puolison pää alkaa myös hajota - alan olla tosi huolissani hänestä. Onneksi itselläni on hoitosuhde tuonne sairaalan psyk. puolelle ja juuri tänään sovittiin, että sitä jatketaan - voin käydä siellä purkamassa omia ajatuksia eikä tarvia kaikkea kaataa ystävien ja puolison harteille.
Hoitajalta sain myös yhteystiedot mihin puoliso voi ottaa yhteyttä ja pyytää apua itselleen - jonkun kenen niskaan hän voi kaataa kaiken sen mikä päässä pyörii ja ahistaa.
Meillä on kesämökki, jossa kävi varkaita kaksi vuotta sitten. Ikkunoihin on laitettu vanerit. Emme ole käyneet siellä sen jälkeen. Pari viikkoa sitten puoliso sanoi, ettei hän halua mennä sinne, häntä ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, ihan fyysisesti. Samoin kaupassa käynti, ihan niin kuin muakin.
Mutta kyllä asiat varmasti taas järjestyy...
Vuoden vaihteen jälkeen taas neurologille, uusi eläkehakemus menemään. Neurologi oli tosi vihainen, kun kävin siellä: jo on kumma, ettei se hakemus mene läpi, kun ei kerta kaikkiaan ole työkykyinen niin ei ole.
Nyt on takki tyhjä, kaikki on purettu pois mielestä. Ehkä tällä jaksan hetken.
Ja on, on hyviäkin asioita tapahtunut, ei elämä pelkkää synkkää ja kurjaa ole 😊😍 On onneksi ystäviä jotka kantaa hyvinä ja huonoina päivinä.
Ihania syyspäiviä sinulle 💗💖
- Otus Scops -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)